Kategoria Pia

Useita asiakkaita on alkanut epäilyttää voidaanko enää pitää kehityskeskusteluita, kun ne ovat saaneet niin kielteisen ja vanhanaikaisen kaiun. Hankalaa – vai loistava mahdollisuus uudistaa käytäntöjä?

Nyt kun kehityskeskustelut ovat saaneet johtajien ja esimiesten huomion, voisimme hyvin pysähtyä hetkeksi yhdessä pohtimaan mihin esimiesten ja työntekijöiden välisiä keskusteluja tarvitaan. Mihin niitä teillä tarvitaan? Useimmat ovat huomanneet, että tekemisten läpikäynti ja erityisesti…

Lue lisää

Suomen juhlavuonna 2017 maailmassa tuntuu olevan entistä enemmän näkyvää vastakkainasettelua. Pinnalla on vihapuhetta, someraivoa, ääriryhmien kärjistyksiä, eri ryhmittymien oman edun tavoittelua, nopeaa muutosvauhtia ja ihmisten hätää. Toisaalta nähtävillä on myös myötätuntoa, yhteisöllisyyden kasvua, hyvän puolesta liputtamista, ympäristön arvostamista ja ihmisten keskinäisen kunnioituksen heräämistä.
 
Miten vastakkainasetteluun tulisi suhtautua organisaatioissa ja johtamisessa? Miten…

Lue lisää

Rohkaisemme työntekijöitä etsimään uusia ulottuvuuksia, räväköitä ratkaisuja ja tuoreita toimintatapoja. Kokeileminen on kehittämisen keskiössä. Usein rohkeutta ei kuitenkaan löydykään. Aina rohkeus ei riitä edes uusien ehdotusten esille tuomiseen. Rohkeuden puute saattaa olla koko organisaation laajuinen ilmiö. Silloin työyhteisö tarvitsee lisää luottamusta. Luottamus toimii laskuvarjona rohkealle loikkaajalle. On ihan eri asia hypätä laskuvarjon kanssa kuin ilman sitä.

Yli puolet…

Lue lisää

Työelämä näyttää heräävän uuteen vuoteen virkeänä ja energisenä. Viime aikoina monessa asiakasorganisaatiossa on tehty paljon kartoituksia ja suunnitelmia, ja nyt on selvästikin aika ryhtyä toimeen.

Millaisia valmennuksia organisaatiot ovat tilanneet tälle vuodelle?

Uusista trenditeemoista huolimatta moni luottaa vankkoihin perusasioihin: valmentava johtaminen on edelleen voimissaan. Jos termi kuulostaa vanhalta, voidaan vallan hyvin puhua vaikkapa sanoilla osallistava, aktivoiva,…

Lue lisää

Esimiesvalmennus alkamassa. Asiakkaat odottavat vastauksia, raportit tekemättä ja sähköpostit kilkuttavat ruutuun entisten seuraksi. Nyt pitäisi keskittyä valmennukseen ja jättää oikeat työt siksi aikaa tekemättä! Tietävätköhän HR:ssä ollenkaan miten tärkeää työtä esimiehemme tekevät kun tällaisia järjestävät? Jospa tässä samalla katson edes sähköpostit…

Kuulostaako tutulta? Esimiesvalmennus ja vaikuttavuus eivät aina mahdu samaan lauseeseen.  Jos ei näe…

Lue lisää

Johtamiskoulutus on yksi organisaation tärkeimmistä kehittämistoimenpiteistä. Siihen käytetään usein paljonkin aikaa ja rahaa ja jälkikäteen ihmetellään missä vika kun tuloksia ei näy. Kuinka voimme varmistaa, että siihen käytetty aika ja raha eivät mene hukkaan?

Johtamiskoulutus usein kiirelistalla

Usein johtamiskoulutuksen aloittamista pidetään tärkeänä, mutta ei kovin kiireellisenä asiana. Sitä suunnitellaan pitkään samalla kun sammutellaan tulipaloja…

Lue lisää

Muutamat organisaatiot ovat ilmoittaneet lopettavansa kehityskeskustelut. He ovat kokeneet ne turhan byrokraattisiksi, ankeiksi ja aikaa vieviksi. Monet niistä ovat olleet keskusteluita, joissa esimies listaa mitä kaikkea et saavuttanut ja sanelee sinulle keksimänsä uudet tavoitteet. Tai tapaamisia, joista tulet ulos uupuneempana ja toivottomampana kuin mennessäsi. Sellaiset kehityskeskustelut on tosiaan järkevää lopettaa. 

Miksi monien mielestä kehityskeskustelu on kuitenkin yksi…

Lue lisää