Olisiko meillä Suomessa rohkeutta viettää Pomon päivää? Haastamme pohtimaan voisimmeko edes kerran vuodessa huomioida pomojen onnistumiset. Nyt jos koskaan voisi olla oikea aika huomioida pomot ja kiittää heitä ihmisten johtamisen parissa tekemästään arvokkaasta työstä. Etenkin kun elämme haasteellisessa taloudellisessa tilanteessa, ja esimiesten tärkeä tehtävä on pitää huolta siitä, että tiimeissä jaksetaan katsoa eteenpäin.

Miksi ihmeessä?

”Miksi ihmeessä pitäisi viettää Pomon päivää?” meiltä on kysytty. Ja heti perään varovaisia kommentteja, ettei Suomessa taida uskaltaa nostaa pomoja esille. Mitä työntekijätkin siitä ajattelisivat? Tai jos sitä vietettäisiinkin, niin varmaan olisi syytä pohtia päivän nimeä – herättäisikö ”Pomon päivä” enemmän ärsytystä kuin ihastusta? Toki nimeä kannattaakin miettiä sellaiseksi, joka sopii Suomen yrityskulttuuriin ja nykyajan johtamisen maailmaan.

Voisiko juhlapäivän kantava ajatus olla onnistumiset ihmisten johtamisessa? Pomon päivän yksi hyvä tavoite voisikin olla tuoda esiin ihmisten johtamisen merkitystä. Voisimme huomioida erityisesti pomojemme onnistumiset työntekijöiden kannustajina, tukijoina ja onnistumisten mahdollistajina. Pomo on onnistunut työssään, kun hänen työntekijänsä onnistuvat ja kun tiimi saavuttaa tavoitteensa. Uskomme, että lisäämällä onnistumisia parannetaan tuloksia. Tässä olisi yksi näkökulma nostaa onnistumisia esiin ja miettiä, voisiko samaa hyväksi todettua johtamista monistaa ja lisätä organisaatioissa.

Mistä kaikki alkoi?

Patricia Bays Haroski rekisteröi Pomon päivän nimellä ”National Boss’s Day” Yhdysvalloissa kauppakamarin kanssa vuonna 1958. Hän toimi sihteerinä vakuutusyhtiössä isänsä alaisuudessa ja valitsi päiväksi isänsä syntymäpäivän. Haroskin mielestä nuoret työntekijät eivät aina ymmärtäneet esimiesten haasteita ja kovaa työtä, jota he tekivät, ja yritti Pomon päivän avulla parantaa johdon ja työntekijöiden välejä. Neljä vuotta myöhemmin 1962 kuvernööri Otto Kerner julisti Pomon päivän virallisesti syntyneeksi.

Hallmark toi markkinoille ensimmäiset Pomon päivän kortit 1979. Pomoille annetaan myös mm. kukkia, kynttilöitä ja lahjakortteja. Pomon päivää on tähän asti vietetty Yhdysvaltojen lisäksi lähinnä Kanadassa ja Liettuassa 16.10. tai sitä lähimpänä työpäivänä.

Onnittelut pomoille!

Tänä vuonna Pomon päivä on torstaina 16.10.2014. Olisiko nyt hyvä syy juhlaan? Miten Suomessa voitaisiin tuoda nöyrästi, mutta arvostaen, esille pomojen onnistumisia ihmisten johtamisessa? Mikä olisi sinun organisaatiollesi sopiva tapa?

Osallistu keskusteluun Twitterissä ja ehdota tapoja Pomon päivän viettoon hashtagilla #Pomonpäivä

Kauppalehti: Tänään saa kehua pomoa (16.10.2014)

Mitä mieltä suomalaiset ovat Pomon päivästä?

Maailmalla sekä juhlitaan että vältellään juhlimasta pomoja