Loma – mikä ihana aika on taas näköpiirissä! Elämme sitä aikaa vuodesta, jolloin lomasuunnitelmat alkavat siintää silmissä. Mitä kaikkea kiinnostavaa, virkistävää ja akkuja lataavaa lomalla voikaan tehdä? Kalenterivarauksia alkaa kenties jo olla sekä menoja, matkoja ja tekemistä sovittuna.

Milloin olet viimeksi miettinyt mitä sinulle kuuluu, pysähtynyt itsesi ääreen oikein kunnolla ja ajan kanssa? Tässä vaiheessa lomasuunnitelmia se kannattaisi ainakin tehdä ja varmistua siitä, että kalenteriin on varattu riittävästi aikaa parhaalle ystävällesi – henkilölle, jonka kanssa vietät 24/7 ja jonka kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista olet vastuussa. Vaikka riippukeinussa, laiturin nokassa, metsäpolulla, Välimerellä tai ihan missä vaan.

Mitä minulle oikein kuuluukaan? Mitä muuta menneeseen kevääseeni sisältyi kuin mitattavat tulokset töissä? Mitä kulunut vuosipuolikas kertoo minulle itsestäni ja minkälaisen energiajalanjäljen jätin jälkeeni? Minkälaisia onnistumisen kokemuksia ja merkityksellisyyden tunteita koin? Mitkä olivat haasteellisimmat kohdat ja miten ne muokkasivat minua? Elinkö arvojeni mukaista ja omannäköistä elämää, uskalsinko toteuttaa itseäni ja palvella samalla kenties myös muita? Kumpi oli enemmän ohjaksissa, ego vai sisältä kumpuava viisaus? Mistä haluan itseäni kiittää ja tunnistinko tilanteet, joissa olisin voinut osoittaa itselleni enemmän myötätuntoa?

Itsetutkiskelun päätteeksi voit pohtia mitä kaikkea itsestäsi havaittua haluat säilyttää, missä haluat itseäsi kehittää ja mistä haluat päästää totaalisesti jo irti?

Mitäpä jos tänä vuonna vetäisit punakynällä viivan omaan lomakalenteriisi ja ihan ensimmäiseksi varaisit aikaa itsellesi ja omien ajatustesi kuunteluun? Työhön kiinnittynyt ajatusenergia on ihan luvan kanssa käytettävissä lomalla muuhun. Voiko sille olla arvokkaampaa kohdetta kuin henkilö, jonka kanssa vietät koko loppuelämäsi? Tämä voi kuulostaa jonkun mielestä itsekkäältä, mutta siitä ajatuksesta voi ihan suosiolla luopua. Kyse on itsestäsi huolehtimisesta ja rakastamisesta, omien ajatusten ja tunteiden kuuntelemisesta. Lentokoneissakin kehotetaan laittamaan happinaamari ensin itselle, jonka jälkeen voi auttaa muita. Olisiko sinun aika antaa happea itsellesi kaikessa rauhassa ja syvään hengittäen sekä tehdä tulevana kesänä paras lomamatka ikinä  – ITSEESI.

Aurinkoisia lomahetkiä ja antoisia kohtaamisia itsesi ja läheistesi kanssa!